Blogin kirjoittaja Tomi Varjola

Minun on aina ollut hyvin vaikea määritellä itseäni. En pidä luokitteluista, mutta jos minun pitäisi määritellä itseni yhdellä sanalla, niin se olisi mystikko. Mystikko on suorassa yhteydessä Alkulähteeseen, Itseen, Jumalaan, Valoon, Rakkauteen, Äärettömyyteen – mitä nimeä ikinä haluaakaan käyttää. Äärettömyydellä ei ole nimeä eikä muotoa. Voisin kutsua itseäni myös totuudenetsijäksi, elämän mysteerien tutkijaksi ja kosmiseksi vaeltajasieluksi.

Maallisessa elämässäni olen koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri, mutta kaikkein eniten arvostan elämänkoulua, jossa olen oppinut asioita, joista yliopistoissa ei vieläkään uskalleta puhua. Yliopistotutkinto on liian usein vain hidaste todellisen tiedon ymmärtämiselle. Uskon kuitenkin, että myös akateeminen maailma riisuu jossain vaiheessa laput silmiltään ja uudistuu, jolloin yliopistosta tulee jälleen korkeimman tiedon temppeli. Siihen saakka totuuden valoa pitävät yllä yksilöt, jotka työskentelevät virallisten instituutioiden ulkopuolella.

Olen tehnyt pitkän matkan eikä se ole alkanut vain tässä inkarnaatiossa. Olen elänyt toisissa tähtijärjestelmissä, ja muistan, miten elämä eroaa noissa korkeammalle kehittyneissä maailmoissa tämän planeetan elämästä. Tiedän, että elämä voisi olla täysin toisenlaista tälläkin planeetalla, jos ihmiskunta vain muistaisi oman todellisen alkuperänsä.

En ole ylösnoussut mestari tai täydellisesti valaistunut guru, enkä väitä jakavani eteenpäin lopullista totuutta. Jaan eteenpäin matkalaisen kokemuksia, havaintoja ja ajatuksia, joista voi olla iloa ja hyötyä muille matkalaisille, jotka ovat tällä samalla äärettömällä matkalla.

Tomi

Lisää kirjoitusprojekteistani: Kirjoitusprojektit

yhteydenotto: kosminenvalo@protonmail.com

Advertisement