Blogi

Maailma muuttuu nopeasti. Ihmiskunta on tullut yhden tietoisuuden kehityssyklin päätepisteeseen. Vanhat tavat uskoa, ajatella ja tehdä asioita ovat lopullisesti osoittamassa vaillinaisuutensa. Samaan aikaan taustalla uusi maailma uusine tapoineen on jo saamassa muotoaan.

Ihmiskunta elää parhaillaan siirtymävaihetta, jonka aikana vanhat energiat vallitsevat yhtä aikaa uuden energian tai värähtelytaajuuden kanssa. Siirtymäaikana käynnissä on sielujen sadonkorjuu, jossa sielullisen oppiläksynsä valmiiksi suorittaneet näkevät uuden maailman, uuden tietoisuuden kehitystason.

Tämä blogi kertoo tietoisuudesta, tietoisuuden evoluutiosta, henkisyydestä, ihmiskunnan muutosprosessista ja elämästä Maa-planeetalla.

Blogin yksi tarkoitus on osoittaa, että kaikki asiat ovat yhteydessä toisiinsa: politiikka, tieteet, taiteet, henkisyys, salaliitot, keho, mieli, henki ja niin edelleen. Ei ole olemassa kokonaisuudesta erillisiä asioita. Kaikki muuttuu ymmärrettäväksi, kun oivaltaa, mitä maapallolla on tapahtumassa ja miksi.

Ihmiskunnan kriisin perussyy on erillisyyden illuusio. Vastaus kaikkiin ongelmiin on ykseys, mikä on tämän sivuston filosofinen näkökulma. Osa kirjoituksista on aikaisemmin julkaistu toisessa blogissani Yhden laki.

********

Kaikki artikkelit kertovat pohjimmiltaan samasta asiasta. Neljä ensimmäistä luovat filosofisen perustan muille artikkeleille, joten niihin kannattaa tutustua ensimmäiseksi.

1. Yksi on kaikki – kaikki on Yhtä

2. Tietoisuuden syklit ja sielujen sadonkorjuu

3. Polariteetti – positiivinen ja negatiivinen polku

4. Neljäs tiheys ja sen lähestyminen

7798jkl4

5. Mies ja nainen – seksuaalisuus kasvualustana

6. Vaeltajat – Maahan inkarnoituneet ET-sielut

7. Tieteen uusi aika

8. Historia toistuu sykleissä

9. Edgar Cayce, Atlantis ja Jeesus Kristus

10. Maan karanteeni ja rinnakkainen aikalinja

11. Maailmankaikkeuden synty ja luomisen eteneminen

12. Yliminä, synkronisiteetti ja kaiken samanaikaisuus

13. Korkeampien kehitystasojen ominaispiirteitä

14. Negatiivisen eliitin rooli tietoisuuden evoluutiossa

15. Historiallinen käänne planeetan valtataistelussa?

16. Teknologia ja tekoäly – tie onneen vai orjuuteen?

17. Median salaliitto

18. Suurin salaisuus

19. Valonkantaja aktivistina ja maailmanparantajana

20. Disinformaation erottaminen: Esoteerisen yhteisön manipulointi

21. Disinformaation erottaminen: Yhden lain demonisointi

22. Tunnetyöskentely – hyväksyntä johtaa tasapainoon ja ykseyteen

23. Valo, esoteeriset symbolit ja okkulttiset salaseurat

24. Valo, esoteeriset symbolit ja okkulttiset salaseurat, osa II – musta ja valkoinen aurinko

25. Hopiumin ja pelkopornon sudenkuopat henkisellä polulla

Advertisement