Artikkelit

Median salaliitto

med2Kuinka valtamedian salaliitto toimii? Miten suomalaista mediaa kontrolloidaan? Miten totuus pyritään pitämään aisoissa?

Yhdysvalloissa media on keskittynyt muutaman suuren mediatalon ympärille. Kuusi yhtiötä hallitsee yli 90 % kaikesta mediasta, jota yhdysvaltalaiset seuraavat. Yhtiöiden omistajat ovat samoja kuin pankkien ja teollisuuden.

med4

Kolmessa kymmenessä vuodessa on tapahtunut massiivinen median keskittyminen.

Suomessa tilanne on yhtä karu. Suomalaista mediakenttää hallitsee kolme suurta toimijaa (Sanoma, Alma ja Yle), jotka omistavat kymmeniä radio- ja televisiokanavia, valtakunnallisia ja maakunnallisia lehtiä sekä kustantamoja. Markkinat jaetaan kartellimaisesti sovussa, ja omistusten ja hallinnan takana on loppujen lopuksi vain kourallinen ihmisiä.

Median kontrolli tai salaliitto toimii kuitenkin paljon hienovaraisemmin, kuin että olisi jokin Illuminatin keskusjohto, joka kertoisi toimittajille, mistä saa kirjoittaa ja miten. Tällainen salaliitto paljastuisi hyvin nopeasti.

 

Vapaa totuudenetsijä vai kuuliainen palkkaorja?

Sekä tieteilijä että toimittaja ovat ammatteja, joissa harjoitetaan ideaalitilanteessa pyyteetöntä totuuden etsintää. Työn tarkoitus on löytää totuus ja välittää se muille. Totuus on mahdollista löytää vain silloin, kun etsijän mieli on vapaa kaikista ehdollistumista. Jos mieli on sidottu johonkin sisäiseen tai ulkopuoliseen intressiin, ei työn tuloksena ole totuus.

Rahan maailmassa toimittaja ei ole vapaa totuudenetsijä vaan työnantajansa intressejä palveleva palkkaorja, joka on sitoutunut työnantajansa arvoihin ja maailmankuvaan. Suomessa maanlaajuisesti vaikuttavien toimittajien työnantaja on pääasiallisesti joko ylikansallinen, taloudellista voittoa tavoitteleva suuryhtiö (Sanoma, Alma ym.) tai sitten ylikansallisten suuryhtiöiden intressejä palveleva valtiomedia (Yle).

med10
Suomen valtiovalta on kaapattu turvaamaan liiketoimintaa ja ylikansallisten suuryhtiöiden agendaa, joten Yle ei ole todellinen vaihtoehto kaupalliselle medialle. Se on saman kolikon toinen puoli. Vasta kun valtio alkaa palvella kansalaisia, voi valtiollinen tiedonvälitys vapautua totuuden välitykselle.

Oli toimittaja sitten töissä yksityisellä tai julkisella puolella, on hän ensisijaisesti ansaitsemassa rahaa, jota hän tarvitsee perustarpeiden tyydyttämiseen, kuten kaikki muutkin palkkaorjat. Ilman työtä hän on kortistossa nauttimassa kapeampaa leipää.

Jos toimittaja kiinnostuu enemmän totuudesta kuin omasta urakehityksestään, ei intresseihin vahvasti sitoutuneella työnantajalla ole hänelle enää käyttöä. Totuudenetsijä huomaa väistämättä, että totuus on ristiriidassa työnantajan edustaman maailmankuvan kanssa. Tällöin toimittajalle avautuu eteen haastava valinta: astuako konsensuksen ulkopuolelle uransa vaarantaen vai sulkeako suunsa kuukausipalkkaan tyytyen?

Jos työpaikka lähtee alta, asuntolainan lyhennys tai vuokra jää maksamatta. Lapsille ei ole tarjota kuin niukkuutta. Vaakakupissa painavat avioliitto, perhe-elämä, lomamatkat, kulutusvalinnat, sosiaaliset suhteet, status, maine, urakehitys ja kaikki muu rahaan sidoksissa olevat asiat. Siksi on helpompi sulkea silmänsä totuudelta ja jatkaa elämistä konsensustodellisuudessa. Toimittajan mielen avautumista totuudelle häiritsee siis koko ajan pelko yhteisön ulkopuolelle jäämisestä ja siten huoli toimeentulon romahtamisesta.

 

Itsesensuuri on tehokkain kontrollin muoto

Vaikka toimittaja alkaisi uransa aikana aavistaa, että kaikki ei ole yhteiskunnassa niin kuin koulussa opetettiin, hän mieluummin jättää tutustumatta todistusaineistoon kuin vaarantaa asemansa. Jokainen kokenut toimittaja ymmärtää ilman ohjeistusta, mitkä ovat mediatalon työkulttuuriset tavat. Hän vaistomaisesti tietää, mihin aiheisiin ei kannata koskea ja kenen varpaille ei pidä astua.

Jokainen ammattilainen haluaa uskottavuutta ja tulla vakavasti otetuksi. Tämä takaa arvostuksen kollegoiden ja muiden vertaisryhmien keskuudessa. Jo lapsesta asti alkaa ehdollistuminen konsensustodellisuuteen. Ihmiset opetetaan lapsesta saakka luottamaan auktoriteetteihin ja opettelemaan asioita ulkoa. Vastaukset annetaan valmiina, eikä kyseenalaistamiseen ja totuuden etsimiseen kannusteta. Jos omaksuu valmiit vastaukset tarpeeksi kuuliaisesti, odottaa palkintona ura organisaatioissa, jotka perustuvat konsensustodellisuudelle, joka on todellisuudessa pelkkä ohut kupla meren pinnalla.

Suomessa toimittajat nauttivat ehkä maailman suurimmasta sananvapaudesta, mutta jättävät tämän mahdollisuuden maailman tehokkaimmalla tavalla käyttämättä – aivan vapaaehtoisesti ilman Illuminatin ”mustaa kättä”. Pienessä maassa piirit ovat pieniä. Kukaan toimittajan uraa tekevä ei uskalla jäädä piirien ulkopuolelle, koska ”mustalle listalle” joutuminen merkitsee töiden loppumista. Kaikki mediatalot ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa omistaja-, esimies- ja päätoimittajatasolla. Helsingin Sanomien salaisista mustista listoista on huhuttu vuosikymmeniä.

med1Toimittajat ovat ensisijaisesti palkkatyössä, ja vasta toissijaisesti etsivät totuutta. Heidän päätyönsä on tuottaa sisältöä työnantajalleen – ei kertoa totuutta. Toimittaja voi paljastaa vain niissä tapauksissa totuuden, kun se ei heikennä hänen asemaansa organisaatiossa.

Toimittajia on turha syyttä pelkuruudesta, valehtelusta, laiskuudesta tai välinpitämättömyydestä, koska sama korruptio vaivaa koko yhteiskuntaa ja sen kaikkia instituutioita. Yhteiskunnan tuleva uudistaminen koskee kaikkia elämän osa-alueita.

Rivitoimittajan ei tarvitse tietää totuutta ollakseen hyödyllinen työnantajalleen. Itse asiassa mahdollisimman vähän totuudesta tietävä on kaikkein hyödyllisin työnantajansa intressien ajaja. Tällainen toimittaja puolustaa tarvittaessa kiivaasti työnantajaansa ja sen edustamaa maailmankuvaa.

 

Tosielämän esimerkki 1:

Nuori, lahjakas ja vastavalmistunut toimittaja sai unelmiensa työtarjouksen Helsingin Sanomista. Ainoa asia, joka häntä vaivasi, oli tarjouksen tuleminen talousosastolta. Hän ilmoitti, että ei tiennyt talouden toiminnasta juuri mitään, eikä se ollut hänen vahvoja osaamisalueitaan. Hän oli hakenut kulttuuritoimitukseen. Hänelle vastattiin, että asia ei ole mikään ongelma, koska hänet opastettaisiin työhön.

Eliitin talouspropagandaa levittää kaikkein tehokkaimmin sellainen henkilö, joka ei ymmärrä talouden toiminnasta juuri mitään. Hän vain toistaa ulkomaisten ja kotimaisten ”asiantuntijoiden” näkemyksiä ja koostaa niistä selkeästi kirjoitettuja yhteenvetoja. Koska talous ei ole hänen vahvuusaluettaan, hän ei uskalla lähteä haastamaan näkemyksiä. Hän on täydellinen henkilö taloustoimittajaksi eliitin omistamaan lehteen.

 

Tosielämän esimerkki 2:

Eliitti on jo pitkään suunnitellut kansallisten vesivarojen myymistä ulkomaiseen omistukseen, mutta asiaa ajetaan eteenpäin mediahiljaisuudessa, koska se epäilemättä herättäisi vastalauseiden myrskyn. Eduskuntatalon ulkopuolella osoitettiin pienimuotoisesti mieltä Suomen vesivarojen yksityistämistä vastaan.

Mielenosoituksesta vihjattiin muutamalle Ylen toimittajalle, jotka aluksi innostuivat asiasta ja lupasivat tulla paikalle tekemään raporttia. Lopulta heitä ei kuitenkaan paikalla näkynyt. Myöhemmin selvisi, että heidän innostuksensa oli tyrmätty esimiestason ”merkitsevällä vihjauksella”, että asiaa ei kannata lähteä raportoimaan.

 

Tosielämän esimerkki 3:

Keskustelin kerran 20 vuotta Helsingin Sanomissa toimittajana työskennelleen henkilön kanssa. Hän oli varsin ylpeä työnantajastaan ja sen tuomasta statuksesta. Mutta ennen kaikkea hän oli aidosti sitä mieltä, että HS on puolueeton media ja halutessaan hän voi tutkia mitä tahansa aihetta ja mistä tahansa näkökulmasta. Olin ällikällä lyöty. Tosiaanko? Ihanko kaikista aiheista? Mistä näkökulmasta tahansa?

Kun jatkoimme keskustelua, ymmärsin yskän. Hänen edustamansa maailmankuva oli niin suppea, että siitä näkökulmasta katsoen ei kovin syvällisiä artikkeleita laadita. Hän edusti samaa maailmankuvaa kuin HS. Kaikki hänen kollegansa edustivat samaa maailmankuvaa kuin hän. Kaikki ne ”laatulehdet” ja ”laatumediat”, joihin HS:ssä toistuvasti viitataan, edustavat samaa maailmankuvaa kuin hän. Hänen yliopisto-opettajansa ja tenttikirjansa edustivat samaa maailmankuvaa kuin hän. Hänen ystävikseen olivat valikoituneet samaa maailmankuvaa edustavat. Hän oli lapsena kasvanut lukien Helsingin Sanomia ja katsonut Ylen uutisia unelmoiden toimittajan työstä. Hän ei ole käyttänyt aikaansa totuuden etsimiseen.

Näin pieni piiri pyörii. Toimittaja aidosti kokee, että hänellä on vapaus sanoa ja kirjoittaa vapaasti mitä vain, koska hän ei ole koskaan saanut kosketusta pienen piirinsä ulkopuolelle. Jos kosketus joskus tapahtuu, hän torjuu sen hulluna ajatteluna, joka ei kuulu vakavasti otettavan ”laatulehden” edustamaan maailmankuvaan. Hän on ”täydellinen toimittaja”, koska esimiehen ei tarvitse koskaan palauttaa häntä ruotuun.

Kukaan ei ole kauaa Helsingin Sanomien toimittajana, mikäli erehtyy tekemään tutkivaa journalismia esimerkiksi lehden omista CIA-yhteyksistä, vapaamuurareiden verkostoista tai 9/11-iskujen todellisista tekijöistä.

 

Toimittajan työn syvenevä ahdinko

Suuressakaan mediatalossa ei tarvita kuin muutamia avainhenkilöitä, jotka ovat selvillä koko kuplan juonesta. Mitä harvempi ihminen tietää koko totuuden, sitä parempi eliitin kannalta.

Suuryritykset, kuten mediakonsernit, toimivat samalla hierarkkisella valtarakenteella kuin armeijat: yksittäisen rivisotilaan ei tule tietää yhtä paljon kuin kenraalin. Vain kenraali ja hänen läheiset upseerinsa tietävät koko sotasuunnitelman. Jos rivisotilas tietäisi saman, voisi hän viholliselle kiinni jäätyään vaarantaa koko operaation. Sotilas tietää vain sen verran kuin hän tarvitsee suoriutuakseen tehtävästään.

Jokainen organisaatio luo sisälleen työilmapiirin ja -kulttuurin, jonka työntekijät sisäistävät tiedostamattaan. Rivitoimittajat kontrolloivat itse itseään, jotta tulisivat hyväksytyiksi yhteisöön. Sama ulkopuolelle jäämisen pelko kontrolloi kaikkia ihmisyhteisöjä: päiväkoteja, kouluja, työpaikkoja, tiedeyhteisöjä. Helpoimmalla pääsee, kun marssii samaan suuntaan muiden kanssa. Palkinnoksi saa rahaa, statusta, hyväksyntää ja aseman yhteiskunnassa. Pelko on tehokkain kontrollin väline.

Nykypäivänä toimittaja on viihdyttäjä ja sisällöntuottaja. Kiirettä on lisätty tarkoituksellisesti, eikä tutkivalle journalismille ole aikaa. Digiaikana tärkeintä on tuottaa mahdollisimman paljon sisältöä, mahdollisimman nopeassa ajassa, jolloin määrä korvaa laadun. Harva pysähtyy ajattelemaan, mitä kirjoittaa tai lukee.

Ulkomaan toimituksissa sisältö kopioidaan pikaisesti suoraan ulkomaisista lähteistä ilman kritiikkiä. Yhdysvaltalaisten tiedustelupalvelujen ja armeijan tiedotteita siteerataan suoraan faktatietona ottamatta selvää, onko tiedotteessa mitään perää. Ulkomaan uutiset ovat usein pelkkää propagandaa, jota tuottavat länsimaiset tiedustelupalvelut.

Isis on länsimaisten pankkien rahoittama peitearmeija. Kuka silloin esittää Suomelle uhkauksia?

Rivitoimittaja ei ole koskaan kiireeltään tai välipitämättömyydeltään etsinyt totuutta, joten hän ei voi sitä myöskään pimittää. Hän ei ole mukana globaalissa salaliitossa, vaan on salaliiton kohde samaan tapaan kuin muukin valtaväestö. Toimittaja on palkkaorja, joka pelkää toimeentulonsa, maineensa ja asemansa puolesta, pakotettuna kilpailemaan muita palkkaorjia vastaan.

Toimittajan ammattikunnan arvostus on painunut pohjamutiin. Lähes kuka tahansa osaa kopioida ulkomaisista uutisvirroista materiaalia ja kääntää sen suomeksi. Siihen ei tarvita viiden vuoden yliopisto-opintoja. Lähes kuka tahansa pystyy kommentoimaan tv-ohjelmia tai kritisoimaan julkkiksen mekon väriä. Samaan aikaan koko maailma on kääntymässä ylösalaisin, tapahtuu historiallisesti ennennäkemättömiä asioita, ja hämmentyneet ihmiset ovat alkaneet vaatia vastauksia yhä kiivaammin. Valtamedian äärestä paetaan joukoittaan etsimään totuutta blogeista ja internetin vaihtoehtoisesta mediasta.

 

Konsensus suojelee järjestelmää

Helsingin Sanomiin ei pääse töihin, jos oma maailmankuva on huomattavasti erilainen mediayhtiön sisällä vallitsevasta konsensuksesta. Tiedeyhteisöön ei pääse sisälle, jos yrittää etsiä vastauksia konsensusajattelun ulkopuolelta. Sama pätee politiikkaan, talouselämään ja muihin elämän osa-alueisiin. Näin järjestelmä suojelee itse itseään muutokselta.

Median salaliitto toimii samalla tavoin kuin tieteen salaliitto, joka on vieläkin merkittävämpi salaliitto ihmiskunnan kehityksen kannalta. Illuminatin ei tarvitse antaa käskyjä suomalaiselle professorille, joka itse uskoo olevansa tieteenalansa huipulla ja edustavansa terävintä ajattelua. Hänen tutkimuksiaan julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa, joita kommentoivat samaa konsensusajattelua edustavat kollegat. He siteeraavat toinen toistensa julkaisuja ja päättävät, kenen tutkimuksiin suhtaudutaan vakavuudella. Piiri pieni pyörii. Jos uskallat etsiä vastauksia piirin ulkopuolelta, joudut naurunalaiseksi ja tuhoat urasi. Valtavirran tieteen korttitalo pysyy kasassa vain siten, että tieteen ytimeen ei päästetä toisinajattelijoita. Se ei pysy kasassa siksi, että ydin olisi todistettu oikeaksi.

Illuminatin ei tarvitse kuin edistää erilaisin palkkiomekanismein konsensusta ja erilaisin rangaistusmekanismein kitkeä toisinajattelua. Sen ei tarvitse olla läsnä kuin järjestelmän avainkohdissa, ja järjestelmän verkko pitää sen jälkeen yllä itse itseään.

Onneksi internet tarjoaa kanavan toisinajattelulle. Totuutta ei enää pystytä pimittämään. Jokainen joka tosissaan etsii, löytää. On tietenkin itsestä kiinni, haluaako etsiä.

Konsensustodellisuudessa eläville voi tulla shokki, kun kupla puhkeaa.

Konsensustodellisuudessa eläville voi tulla shokki, kun kupla puhkeaa.