Nykytieteen vallitsevan paradigman mukaan atomista yli 99,999 prosenttia on tyhjää tilaa, ja jäljellä jäävä osa on kiinteitä ja pistemäisiä alkeishiukkasia eli kvarkkeja ja elektroneja kiertämässä ydintä. Koko universumi on tämän mallin mukaan käytännössä katsoen pelkkää tyhjyyttä, jossa toisistaan erilliset hiukkaset muodostavat materiaalisen ilmiömaailman. Atomin tyhjyyttä on usein demonstroitu esimerkillä, jossa on pyydetty kuvittelemaan jalkapallostadionia: jos atomin ydin olisi herneen kokoinen, ja se asetettaisiin nurmelle keskelle pelikenttää, asettuisivat lähimmät elektronit katsomon ylimmille penkkiriveille.
Suuren yhtenäisteorian etsintä
Nykytieteen vallitseva paradigma on tuottanut tieteilijöille runsaasti päänvaivaa. Tiede ei ole pystynyt kovista yrityksistä huolimatta kokoamaan suurta yhtenäisteoriaa, joka yhdistäisi ja selittäisi kaikki fysikaaliset ilmiöt. Fysiikan tutkimaa neljää perusvuorovaikutusta eli gravitaatiota, sähkömagneettista vuorovaikutusta sekä atomin koostavaa vahvaa vuorovaikutusta ja heikkoa vuorovaikutusta ei ole pystytty selittämään yhdellä teorialla. Gravitaatio ja kvanttimekaniikka ovat vaatineet erilliset teoriansa.
Suuren yhtenäisteorian etsintä on saanut tutkijat etsimään ylimääräisiä ulottuvuuksia neljän tunnetun (kolme tilan ja yksi ajan ulottuvuus) lisäksi. Teoreettisen fysiikan eri suuntaukset, kuten säie- ja supersäieteoria, näkevät alkeishiukkaset yksiulotteisina säikeinä, jotka värähtelevät. Teoriasta riippuen nämä säikeet pystyvät muodostamaan 9 – 11 tai jopa 26 ulottuvuutta. Kaikkien kvanttifysiikan säieteorioiden ongelma on, että niitä ei ole pystytty todistamaan sen enempää todeksi kuin epätodeksi. Siksi säieteorioista ei ole tullut valtavirran fysiikan uudistajia.
Ulottuvuus vs. tiheys
Ra ei puhu ulottuvuuksista vaan tiheyksistä (density), vaikka joissain kohdin käyttääkin ”ulottuvuus”-sanaa ”tiheys”-sanan synonyyminä. Tiheys on fysiikan termi. Ulottuvuus on yleiskieleen vakiintunut ”New Age” -termi, jolla tarkoitetaan samaa, mutta se ei ole pätevä tieteellisessä käytössä. Jos matemaatikolle tai fyysikolle menee väittämään, että maapallo on siirtymässä kolmannesta ulottuvuudesta neljänteen, hän oikeutetusti torjuu tämän väitteen. Asia ei yhtään parane, jos väittää Maan siirtyvän viidenteen ulottuvuuteen. Tieteellisesti tarkastellen maapallo on aktivoitumassa neljännen värähtelytiheyden planeetaksi. Planeetta ei siirry mihinkään, vaan neljäs tiheys aktivoituu.
Kolmannessa tiheydessä eli ihmiskunnan kokemassa todellisuudessa on neljä ulottuvuutta: kolme tilan määrettä (pituus, leveys, syvyys) ja yksi ajan määre. Tätä fyysistä todellisuutta fysiikka kutsuu suomenkielisellä termillä aika-avaruudeksi. Ra kutsuu sitä avaruus/ajaksi. Valtavirran fysiikan mukaan maailmankaikkeus siis koostuu neljästä ulottuvuudesta, kuten Einstein määritti asian. Se ei ole vielä havainnut todellisuuden toista puolta, joka on Ran mukaan aika/avaruus. Siellä tilalla on yksi ulottuvuus, mutta ajalla on kolme ulottuvuutta. Siten sekä tila että aika voivat olla kolmiulotteisia. Näin universumin koostavien ulottuvuuksien määräksi saadaan kuusi (kolme tilaa plus kolme aikaa). Emme tarvitse yhtään enempää ulottuvuuksia saadaksemme aikaan äärettömän universumin. Sen sijaan tiheyksiä on periaatteessa äärettömästi. (Tämän tekstin jatkossa avaruus/aikaa ja aika/avaruutta (space/time, time/space) kutsutaan selkeyden vuoksi tila/ajaksi ja aika/tilaksi.)
Jako tila/aikaan ja aika/tilaan pätee vain kolmessa ensimmäisessä tiheydessä. Kun nostamme taajuutta 4D:hen, on sekä ajalla että tilalla kolme ulottuvuutta. Universumin todellinen luonne siis on, että sekä aika että tila ovat moniulotteisia. Vain tiheydet 1 – 3 ovat tarkoituksellisesti rajoituksellisia. Kaikki tiheydet ovat ”päällekkäin” ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, joten tämäkin rajoite on vain illuusio. Viimeistään 4D:ssä fysiikan ymmärretään tutkivan samaa todellisuutta kuin metafysiikan.
Eetteri – näkymätön energia
Ran mukaan todellisuudella (tai illuusiolla) on siis kaksi puolta. Tila/aika on fyysinen eli ulkoinen taso, ja aika/tila on metafyysinen eli sisäinen taso. Nämä tasot eivät voi olla olemassa ilman toinen toistaan. Me elämme yhtä aikaa näissä kahdessa rinnakkaisessa todellisuudessa, joista toista voidaan kutsua kolmiulotteiseksi ja toista yliulotteiseksi tai hyperdimensionaaliseksi todellisuudeksi. Niiden välillä vaihtuu jatkuvasti energiaa. Ilman tätä energiaa, jota Ra kutsuu älylliseksi energiaksi, ei olisi olemassa tilaa eikä aikaa. Tämä energia määrittelee tilan ja ajan, eikä ilman sitä olisi mitään mitattavaa. Älyllinen energia luo materian sekä kaiken havaitsemamme energian sen eri muodoissaan. Kaikki näennäisesti kiinteät objektit ovat energiakenttiä.
David Wilcock kutsuu tätä oivallusta fysiikan yhtenäisen kenttäteorian Pyhäksi Graaliksi. Dewey B. Larson oli ensimmäinen, joka jäsensi sen käsitettäväksi ja toimivaksi teoriaksi. Hän nimesi sen molemminpuoliseksi järjestelmäteoriaksi (Reciprocal System Theory), ja se ratkaisee kvanttiteorian kaikki ongelmat ja paradoksit. Ran mukaan Larsonin teoreettinen malli on pääpiirteissään paikkaansa pitävä, mutta Larsonin jälkeen tulee tutkijoita, jotka täydentävät teorian. Wilcock on koonnut kirjaansa Lähdekenttä (2012) Larsonin teoriaa täydentävää tutkimustietoa.
Aika/tila on rinnakkainen todellisuus, jossa vieraillaan joka yö nukkuessa. Sinne mennään kuoleman jälkeen. ”Aaveita” havaitsevat ihmiset näkevät tihkumisen tästä rinnakkaisesta todellisuudesta. Se on myös niin kutsuttu henkimaailma, jota asuttavat monenlaiset olennot.
Aalto-hiukkasdualismi on jo pitkään tunnettu kvanttimekaniikan käsite, joka Larsonin teoriassa avautuu uudella tavalla. Atomi ei koostu kiinteistä elektroneista kiertämässä ydintä, vaan sen sijaan elektronit ovat yksinkertaisesti yliulottuvuuksellista energiaa, joka virtaa rinnakkaisesta todellisuudesta luodakseen atomin hetki hetkeltä. Näkemässämme ja kokemassamme todellisuudessa ei siis mikään ole kiinteää, vaan kaikki on valoenergiaa. Elektronit näyttävät kiinteiltä hiukkasilta, mutta rinnakkaisessa todellisuudessa ne virtaavat aaltoina. Kun hiukkanen kääntyy nurinpäin, se kääntyy rinnakkaiseen todellisuuteen ja leviää aikaan. Osa siitä on olemassa menneisyydessä, osa nykyisyydessä ja osa tulevaisuudessa. Sillä ei ole enää kiinteää sijaintia, mutta sen voi mitata. Siitä on tullut aalto. Rinnakkaisessa todellisuudessa se kuitenkin näyttää hiukkaselta. Kun se kääntyy nurinpäin takaisin meidän todellisuuteemme, se tiivistyy jälleen tilaan ja yhä näyttää hiukkaselta.
Atomin koostavilla osilla on siis virtuaaliset vastineensa, jotka ovat spiraalinmuotoista valoa tai toisin sanoen paikallaan olevaa aaltoa. Kaikki atomin osat ovat valoenergiaa. Tätä energiaa, jota Ra nimittää älylliseksi energiaksi, on esoteerisissa traditioissa kutsuttu eetteriksi. Se tunnetaan myös monilla muilla nimillä, kuten Wilcock seuraavassa selostaa:
Wilcock: Sana ”eetteri” tarkoittaa “loistaa” kreikaksi, ja maailman salaisten mysteerikoulujen tunnusmerkki on pitkään ollut sellaisen näkymättömän ja nestemäisen universaalin energialähteen fundamentaalinen todellisuus. Kreikkalaisten filosofien Pythagoraan ja Platonin teokset puhuivat siitä laajasti, kuten muinaisen Intian Veda-kirjallisuus viitaten siihen useilla nimillä kuten ”prana” ja ”Akasha”.
Idässä se usein tunnetaan nimellä “chi” tai “ki”, ja erikoispainotus on asetettu sen vuorovaikutukseen ihmiskehon kanssa, kuten akupunktion tieteessä. Mestarit ja adeptit, jotka perivät salaiset traditiot, pystyivät lopulta oppimaan manipuloimaan tätä energiaa luodakseen ihmeellisiä tuloksia, kuten levitaatiota, teleportaatiota, manifestaatiota, välitöntä parannusta, telepatiaa ja muuta tämänkaltaista. (David Wilcock, The Divine Cosmos, Chapter1)
Kreikankielinen alkuperäissana ”loistaa” kuvaa hyvin eetterin luonnetta, sillä kyseessä todellakin on valoenergia. Näkyvä valo on eetterin liikettä, joten eetterin voidaan ajatella olevan ”nestemäistä valoa”. Eetteri on Luojan ”keho”, joka täyttää universumin. Se on väliaine, josta kaikki ilmiömaailman illuusiot koostuvat. Luomakunta ikään kuin sukeltaa eetterimeressä.
Jos laboratoriossa pystyttäisiin valmistamaan täydellinen ”tyhjiö”, joka olisi vapaa kaikista hiukkasista, olisi tuo tyhjiö silti täynnä eetteriä. Jos eetteri laitettaisiin värähtelemään oikealla taajuudella, syntyisi tyhjiön sisälle ”hiukkasia”.
Eetterin löytäminen ja sen tieteellinen soveltaminen mahdollistaa myös ilmaisen ja rajattoman energialähteen, mikä ratkaisee kaikki energia- ja ympäristöongelmat. Ainetta ja energiaa voidaan todellakin luoda ”tyhjästä”, koska kaikki aine universumissa on jo kertaalleen syntynyt ”tyhjästä”. Tähän perustuu pitkälle kehittyneiden adeptien kyky manifestoida esineitä. Nykytieteen viimeisimmät havainnot jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella laajenevasta universumista osoittavat, että energiaa syntyy koko ajan lisää, eikä energian määrä siten ole vakio, kuten aikaisemmin oletettiin, mikä johtaa termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön (Energiaa ei voida luoda eikä hävittää, ainoastaan muuttaa muodosta toiseen.) osoittamiseen vääräksi.
Valtavirran tiede hylkäsi eetterin idean pääasiassa vuoden 1887 kuuluisan Michelsonin-Morleyn kokeen ansiosta, mistä alkoi tieteen yli satavuotinen harharetki. Pilkka, raivoisa vastustus ja naurunalaiseksi leimaaminen tekivät eetterin tutkimisesta lähes mahdotonta. Jos tutkija on halunnut tulla vakavasti otetuksi tiedeyhteisön silmissä, on hänen täytynyt etsiä universumin koostavaa energiaa eri nimellä. Siten tieteessä eetteriä kutsutaan muun muassa antimateriaksi, pimeäksi aineeksi, pimeäksi energiaksi, tyhjiöenergiaksi, nollapiste-energiaksi, Higgsin hiukkaseksi, jumalhiukkaseksi (God particle) ja niin edelleen. Yksi projekti tämän tieteen pyhän Graalin löytämiseksi on Cernin valtava hiukkaskiihdytin, jolla pyritään tutkimaan, mikä on aineen perimmäinen rakenne yrittämällä tuottaa uusia alkeishiukkasia.
Wilcock: Dramaattinen tieteellinen todistusaineisto siitä, että kaikki fyysinen materia on muodostunut eetterin näkymättömästä, tietoisesta energiasta, on ollut olemassa ainakin 1950-luvulta asti.
Tunnustettu venäläinen astrofyysikko tri Nikolai A. Kozyrev (1908 – 1983) todisti aukottomasti, että sellaisen energialähteen täytyi olla olemassa, minkä seurauksena hänestä tuli venäläisen tiedeyhteisön yksi kaikkein kiistellyimmistä hahmoista.
Hänen ja kaikkien hänen seuraajiensa töiden mahtavat seuraamukset melkein kokonaan salattiin edesmenneen Neuvostoliiton toimesta, mutta rautaesiripun kaaduttua ja internetin tultua saamme viimein pääsyn “Venäjän tarkimmin varjeltuun salaisuuteen.”
Kozyrevin ydinlöydöistä on ilmestynyt kahden sukupolven verran tuhansien tohtoritason spesialistien tekemää merkittävää tutkimusta, joka muuttaa täydellisesti käsityksemme universumista. (David Wilcock, The Divine Cosmos, Chapter1)
Eetteri, valo ja ääni
Eetteri on olemukseltaan nestemäinen aika/tilassa. Kaikki aineen muodostavat hiukkaset ovat pyörteitä tässä ”nesteessä”. Universumi on organisoitunut siten, että eetterillä on eri tiheys eri osissa avaruutta. Me elämme planeetalla, joka on kehitysvaiheessaan sukeltamassa sellaiseen osaan avaruutta, jossa materian muodostavan eetterin tiheys kasvaa kolmannelta tiheystasolta neljänteen. Siksi Ra puhuu maapallon muuttumisesta neljännen tiheyden planeetaksi eikä neljännen ulottuvuuden planeetaksi. Maa ja muut aurinkokunnan planeetat kiertävät Aurinkoa, mutta myöskään Aurinko ei ole paikallaan oleva, vaan se kiertää galaksin keskustaa liikkuen avaruudessa. Siten koko aurinkokunta on ajautumassa tiheämpään eetterialueeseen, minkä seurauksena jokaisella aurinkokunnan planeetalla voidaan havaita näkyviä muutoksia.
Koko galaksi on kuin kolmiulotteinen kellotaulu, joka on jakautunut alueisiin, joissa vallitsee eri tiheys. Maa-planeetta kulkee omassa evoluutiossaan noiden alueiden läpi ja nostaa samalla tiheyttään tai värähtelytaajuuttaan. Se viettää jokaisessa tiheydessä tietyn ajan hyppäämättä minkään tiheyden ”yli”.
Mitä tiheämmin on eetteriä, sitä korkeampi on tietoisuuden taso. Eetteri on valoenergiaa, joka värähtelee eri taajuudella jokaisessa tiheydessä. Jos meillä on kädessämme esine, ja nostamme esineen värähtelytaajuutta tarpeeksi, se lopulta katoaa näkyvistämme. Se on siirtynyt seuraavaan värähtelyn tiheyteenn. Siksi korkeammin värähtelevät tiheydet eivät ole näkyviä kolmannen tiheyden olennoille. Niitä ei voi havaita matalasti värähtelevien kehojen aistein. Teleskoopeilla voi havaita vain sen avaruuden, joka on kolmatta ensimmäistä tiheyttä – samaa tiheyttä kuin teleskooppi ja havainnoija. Tiheyden vaihdon jälkeen koko universumi näyttää erilaiselta.
Värähtelytaajuuden ja sen korreloimisen tiheyksien kanssa voi ymmärtää valon taajuutta tarkastelemalla. Sateenkaarta katsomalla voimme nähdä, miten auringon valkoinen valo on muuntunut spektriksi lähtien punaisesta päätyen violettiin. Samaan tapaan organisoituvat tiheyksien värähtelytaajuuden värit punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigo ja violetti. Punainen on kaikkein matalataajuuksista valoa ja violetti korkeataajuuksista. Punainen vastaa valotaajuutta, joka luo matalasti värähtelevän ensimmäisen tiheyden, ja violetti vastaa valotaajuutta, joka luo korkeasti värähtelevän seitsemännen tiheyden.
Prisman kohdalla tapahtuu sama valontaittumisilmiö: valkoinen valo sisältää kaikki spektrin värit. Samaan tapaan kaikki tiheydet ovat pohjimmiltaan vain yhden ja saman valon ilmentymiä. Tästä syystä monet henkiset traditiot kehottavat visualisoimaan ja meditoimaan valkoista valoa. Ei ole muuta kuin yksi valo, joka leikkii itsensä kanssa luoden päätiheydet, niiden kaikki alitiheydet ja kaikki mitä ne pitävät sisällään.
Ran käyttämä termi ”tiheys” on siis matemaattinen ja siten täsmällinen ilmaus siitä, miten luomakunta organisoituu eri frekvensseihin. Lähin vertauskuva löytyy musiikista. Valon lisäksi tiheyksillä on myös äänen vastinpari. Jokainen tiheys ”soi” tietyn sävelkorkeuden mukaan. Länsimainen musiikki perustuu yleensä diatoniseen asteikkoon, johon sisältyy seitsemän säveltä: do, re, mi, fa, so, la ja ti lueteltuna matalimmasta korkeimpaan. Seitsemän sävelen jälkeen kahdeksas aloittaa uuden oktaavin. Diatoninen asteikko on monien soittimien pohjana, ja esimerkiksi pianossa on seitsemän oktaavia (seitsemän kertaa seitsemän). Yksi oktaavi voidaan soittaa painamalla järjestyksessä pianon seitsemää vierekkäistä valkoista kosketinta.
Oktaavi voidaan jakaa myös kahteentoista säveleen, ja tätä asteikkoa kutsutaan musiikissa kromaattiseksi. Kromaattinen asteikko etenee puolisävelin, ja pianolla se voidaan demonstroida painamalla sarjajärjestyksessä sekä valkoisia että mustia koskettimia (seitsemän valkoista ja viisi mustaa kosketinta). Monet kanavoijat jakavat luomisen kahteentoista ulottuvuuteen, jolloin kolmastoista aloittaa uuden oktaavin. Tämä ei ole mitenkään virheellinen tapa. Ei ole merkitystä, kuinka hienojakoisiin osiin olemassaolon ympyrä tai oktaavi jaetaan. Se voitaisiin jakaa neljännessäveliin, jolloin tarkasteltavien ulottuvuuksien määrä jälleen kasvaisi. Oktaavi voidaan jakaa äärettömän moneen osaan. Kaikki tapahtuu kuitenkin oktaavin sisällä riippumatta siitä, miten tuo oktaavi halutaan jaotella. Ei ole periaatteessa väliä, kuinka moneen osaan oktaavi jaetaan, kunhan jakaminen tapahtuu harmonian peruslakien mukaan. Tiheyksien lukumäärä ei siis kuitenkaan voi olla satunnaisesti valittu luku. (Jos värähtelyn tiheyksiä tarkastellaan kromaattisen asteikon kautta, niin silloin me elämme tällä planeetalla neljännessä tiheydessä ja olemme siirtymässä viidenteen. Ra on tuolloin kymmenennen ja yhdennentoista tiheyden välimaastossa.)
Oktaavin jakaminen seitsemään on kuitenkin selkein tapa tarkastella luomista. Tällöin on selkeästi eritelty ne värähtelytaajuuden alueet, joissa elämä ja olemassaolo eroavat olennaisesti muista värähtelytaajuuksista tarjoten jonkin olennaisen opin sisäistettäväksi: yhdessä opetellaan tietoisuutta, toisessa itsetietoisuutta, kolmannessa rakkautta ja niin edelleen. Jokaisen värähtelytaajuuden kokemus päättyy sadonkorjuuseen. Seitsemän on muutoinkin hyvin merkityksellinen luku luomisessa. Ihmisellä on seitsemän energiakehoa ja seitsemän energiakeskusta eli chakraa. (Tosin chakratkin voidaan jakaa kahteentoista, jolloin mukana ovat ”puolisävelet”) Tiheyksiä on seitsemän, ja jokaisella tiheydellä on seitsemän sisäistä tasoa, joista kukin jakautuu seitsemään alitasoon. (Seitsemän on pyhä luku niin kristityille, muslimeille kuin juutalaisillekin, ja se mainitaan pyhissä kirjoituksissa yhä uudelleen ja uudelleen. Seitsenjakoisuus esiintyy niin ikään itämaisissa opetuksissa.)
Sekä väreillä (valotaajuus) että musiikilla (säveltaajuus) on vaikutus tietoisuuteen. Valo ja ääni ovat yksinkertaisesti värähtelyä, kuten kaikki muukin olemassa oleva. Eri värejä ja musiikkityylejä yhdistelemällä voimme vaikuttaa oppimiskykyyn, tarkkaavaisuuteen, rentoutuneisuuteen, positiivisuuteen, energisyyteen, tunteiden ilmaisemiseen ja niin edelleen. Erilaiset väri- ja ääniterapiat perustuvat matematiikkaan, joka luo universumin. Esimerkiksi Pythagoras, joka vihittiin vanhan perimätiedon salaisuuksiin noin 500 eKr., käytti värejä parantamiseen. Värit ovat henkisten voimien värähtelyjä, jotka toimivat yhdessä musiikin kanssa hoitomuotona. Luominen itsessään on musiikkia. Siten evoluutiota läpi äärettömien illuusioiden, oktaavi toinen toisensa jälkeen, voidaan hyvällä syyllä kutsua tanssiksi. Tanssia säestävät täydellisen puhdas ja harmoninen musiikki sekä värien loisto. Universumit, galaksit, tähdet, planeetat ja kaikki niitä asuttavat olennot ovat Luojan säveliä, jotka organisoituvat lauluiksi. Musiikkia ymmärtämällä on mahdollista ymmärtää luomista. Musiikki ei suinkaan ole ihmisen keksintöä, vaan ihminen käyttää hyväkseen luomisen peruslakeja luodessaan musiikkia.
Eetteri ja geometria
Tiheydet koostava eetteri koostuu tietoisten yksikköjen merestä. Nämä tietoisuusyksiköt ovat luomisen aineettomia rakennuspalikoita. Harmonian ja värähtelyn peruslakien takia yksiköt säilyttävät aina pallomaisen kentän, mutta jokaisen tiheyden luonteenomaiset värähtelyt antavat niille eri ”värin”, ”äänen” ja geometrisen rakenteen. Niin aika, ääni kuin väri ovat omassa viitekehyksessään kolmiulotteisia. Jokaisessa tiheydessä aine rakentuu oman geometrisen mallinsa mukaisesti. Geometria on siis luonnollinen seuraus värähtelystä.
Geometriasta meille tuttuja ovat platoniset kappaleet, joita on viisi. Tetraedri, kuutio, oktaedri, ikosaedri ja dodekaedri muodostavat ainoat olemassa olevat säännölliset monitahokkaat. Jokainen platoninen kappale sopii täydellisesti pallon sisään siten, että niiden kaikki kulmat osuvat pallon ulkokuoreen. Nämä ovat niin kutsuttuja täydellisiä muotoja, ja niitä tutkimalla voimme ymmärtää, miten universumi on luotu.
Fyysikko Hans Jenny on demonstroinut, miten kaikki platoniset kappaleet ilmestyvät luonnollisesti, kun pallomuodossa olevaan nesteeseen johdetaan puhtaan äänitaajuuden värähtelyä. Mitä korkeampi taajuus, sitä kompleksisempi geometriasta tulee. Jos taajuutta lasketaan, alkuperäinen geometria ilmaantuu uudelleen. Tämä on suoraan verrannollinen siihen, miten nestemäisesti käyttäytyvä eetteri organisoituu eri tiheyksissä.
Valo ja ääni käyttäytyvät jokaisessa tiheydessä eri tavoin. Valonnopeus ei ole kaikkialla avaruudessa vakio, kuten Einstein oletti, vaan valonnopeus riippuu eetterin tiheydestä. Kun kolmannen tiheyden valonnopeus ylitetään, noustaan kolmannen tiheyden toiselle puolen. Valonnopeutta voidaan pitää toisena ilmauksena värähtelytaajuudelle. Fotoni muuttuu jokaisessa tiheydessä eri taajuudella liikkuvaksi. Valon ja äänen käyttäytyminen jokaisessa tiheydessä eri tavoin vaikuttaa tietenkin myös luonnonlakeihin ja ”materian” muodostumiseen. Luonnonlait muuttuvat siirryttäessä yhdestä tiheydestä toiseen. Jokainen tiheys on atomitasolta lähtien erilainen.
Wilcock: Tietyt tieteilijät kuten tri A.M. Mishin, tri Harold Aspden, tri Nikola Tesla ja John Keely ovat kaikki itsenäisesti havainneet, että eetteri on alijakautunut eri tiheyksien tasoiksi. Näiden havaintojen perusteella tiedämme, että energian ja aineen ominaisuudet ovat erilaiset jokaisessa tiheydessä johtaen muutoksiin fysiikan ”peruslaeissa” jokaisella tasolla. (David Wilcock, The Divine Cosmos)
Kaikki tiheydet ovat läsnä samaan aikaan, mutta aktiivisena planeettaa asuttaville entiteeteille niistä on kerrallaan yksi. Tämän planeetan ihmiset elävät kolmannen tiheyden keho aktiivisena..
Värähtelyn suhteellinen nopeus määrittää tiheyden tason, mutta myös kaikkein korkeimmin värähtelevät tiheydet ovat läsnä kaikkialla, ja niissä valonnopeus on sellainen, että informaatio kulkee välittömästi universumin kaikkiin osiin. Tunnettu sanonta, että perhosen siiveniskun vaikutus kulkeutuu välittömästi universumin toiselle laidalle, pitää siis paikkansa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kun entiteetti kehittyy kulkien yhdestä tiheydestä seuraavaan, se alkaa värähdellä yhä enemmän eli se alkaa rakastaa yhä enemmän. Wilcock on antanut tähän perustuen rakkaudelle tieteellisen määritelmän seuraavasti:
Wilcock: Rakkaus on entiteettien taipumus, olivat ne sitten ihmisiä, ”hiukkasia” tai muita, lisääntyvässä määrin värähdellä Yhdistyneen kentän sisällä kohti Harmonista yhtenäisyyttä tai Ykseyttä.
Jokainen tiheys on lähempänä ykseyttä kuin edeltävät. Mitä korkeammalle kehitytään, sitä enemmän rakkaus voimistuu. Eetteri värähtelee nopeammin korkeammissa tiheyksissä, ja muodot ovat siten tiheämpiä valosta. Siksi myös niitä asuttavat olennot ovat meidän näkökulmastamme valo-olentoja – voidaan myös puhua enkeleistä, jos sitä nimitystä halutaan käyttää.
Gravitaatio luo atomin
[lisätty 14.3.2017]
Palataan vielä lopuksi perusvuorovaikutusvoimiin: mikä voima luo atomin ja pitää sen koossa? Jos kerta atomin osat koostuvat valosta, niin mikä voima ohjaa valoa? Tuo voima on gravitaatio eli painovoima. Gravitaatiota ei ole olemassa sellaisessa muodossa, kuinka se ymmärretään valtavirran tieteessä. Siksi sitä ei ole pystytty yhdistämään muihin perusvuorovaikutusvoimiin.
Heikkoa ja vahvaa vuorovaikutusvoimaa ei ole olemassa, vaan ne voidaan korvata pelkällä painovoimalla. Tämä Wilcockin Lähdekenttä-kirjassa esitetty teoria on yhtenevä Nassim Harameinin teorian kanssa. Haramein toisinaan kutsuu teoriaansa ”Einsteiniksi kierteellä”.
Nassim Haramein
Haramein on laskelmallisesti osoittanut, että jokainen atomi on samaa aikaan sekä musta aukko että valkoinen aukko. Valkoinen aukko on ulospäin näkyvä osa, ja ”sisäänpäin kääntyessään” atomi on musta aukko. Sama dynamiikka vaikuttaa tähdissä. Jokainen tähti on sekä musta aukko että valkoinen aukko.
Painovoima on samaan aikaan sekä työntävä että vetävä voima. Se kohdistuu kohteisiin samaan aikaan joka puolelta, mikä saa aikaan pyöreitä muotoja: tähtiä, planeettoja, atomeita. Heti jos objekti suojataan edes osaksi gravitaation työntävältä puolelta, ottaa vetävä puoli yliotteen, mikä saa aikaan objektin leijumisen. Tätä gravitaatiolta suojaamista käyttävät ufoalukset teknologiassaan.
***************************
Lisää aiheesta:
David Wilcock: Lähdekenttä (2012)
David Wicock: Ascension Mysteries (2016)
Nassim Haramein: The Black Whole (dvd)
Kosminen Valo 